Joroisten Sporttiklubi ry on Suomen vanhin triathlonin erikoisseura. Se on perustettu jo vuonna 1984 (esim. Suomen Triathlonliitto 1986). Seuran alkuperäinen tarkoitus oli triathlonaatteen edistäminen järjestämällä Teräsmies-tapahtumaa Joroisissa ja tukemalla alueellista sekä kansallista kilpailutoimintaa. Nykypäivänä keskitymme rentoon harrastamiseen mukavassa porukassa, triathlonharjoittelu pääpainona muita tukilajeja unohtamatta.

tiistai 22. joulukuuta 2020

Joulutervehdys

 


Tunnelmallista ja hyvää joulun aikaa sekä onnekasta uutta vuotta 2021 teille kaikille urheilijoille ja liikunnan ystäville!

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme ja kunnioitetaan arvokasta terveyttämme. Toivotamme nautinnollisia liikunnan hetkiä mitä ikinä keksitkin tehdä. Nyt on hyvä aika haastaa itsesi tekemään vaikkapa jotakin mitä et ole tehnyt ulkoilmassa ennen, kinkkua sulatellen ja ensi kesäkauteen valmistautuen.

Ensi vuonna toivottavasti pääsemme treenaamaan jälleen enemmän yhdessä.

 

Joroisten Sporttiklubi hallitus


keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Sali- ym. tiloja koskeva korona-tiedote Joroisten kunta

Joroisten kunnan tämän päiväisen koronaohjeistuksen mukaan kunnan omistamissa liikuntatiloissa tilojen käyttö ulkopuoliseen toimintaan kielletään (pl. alle 12-vuotiaiden harrastustoiminta) ajalla 2.-21.12.2020. Alle 12-vuotiaiden harrastetoiminta pyritään turvaamaan. Harrastetoiminta järjestetään siten, että harrastuksiin tuodessa ja viedessä huoltajien väliset kontaktit voidaan välttää. Aikuisten liikkuminen harrastustiloissa on kielletty, jolloin lapset jätetään harrastuksiin ulko-ovelle. Lisätietoja kunnan nettisivulla www.joroinen.fi.   Tilanteesta huolimatta, hyvää joulun odotusta!   

Uimavuoroa koskeva korona-tiedote Varkaude kaupunki

 Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää kaikki yli 50 henkilön yleisötilaisuudet koko Itä-Suomessa. Rajoitukset astuvat voimaan 2.12.2020 ja ovat voimassa 1.1.2021 saakka. Tämä aiheuttaa myös muutoksia uimahallin käyttäjämääriin. Seuraavat rajoitukset astuvat voimaan 2.12.2020: 1. Allastiloissa yhtäaikaisesti max. 50 henkilöä. 2. Porealtaassa max. yksi seurue tai 3 henkilöä. 3. Saunassa yhtäaikaisesti max. 5 henkilöä. 4. Kuntosalilla yhtäaikaisesti max. 20 henkilöä. 5. Liikuntasalissa yhtäaikaisesti max. 30 henkilöä. 6. Alakerran allastiloissa yhtäaikaisesti max. 20 henkilöä. Näiden rajoitusten lisäksi tullaan poistamaan käytöstä joka toinen pukukaappi. Edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi kehoitamme tarkasti noudattamaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön antamia ohjeita.