Joroisten Sporttiklubi ry on Suomen vanhin triathlonin erikoisseura. Se on perustettu jo vuonna 1984 (esim. Suomen Triathlonliitto 1986). Seuran alkuperäinen tarkoitus oli triathlonaatteen edistäminen järjestämällä Teräsmies-tapahtumaa Joroisissa ja tukemalla alueellista sekä kansallista kilpailutoimintaa. Nykypäivänä keskitymme rentoon harrastamiseen mukavassa porukassa, triathlonharjoittelu pääpainona muita tukilajeja unohtamatta.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Lisäinfoa Patvinsuon vaellukseen liittyen.

Majoitus on varattu perjantaista sunnuntaihin. Majoituksen omakustannus on tuolta ajalta 40 euroa/hlö. Hinta sisältää majoituksen sekä saunan pe ja lauantaina. Majoituksessa ei ole sähköä joten mukaan otettavaksi otsalamppu tai muu valaisin. Osallistujille laitetaan tarkempi info ilmoittautumisen päätyttyä.

tiistai 19. syyskuuta 2017

Hei

Kuten jäsentiedotteessa mainittiin, Klubin syysvaellus suoritetaan Patvinsuon kansallispuistossa 6.-8.10.2017 Vaellus tapahtuu kolmen päivän aikana siten että tukikohta pysyy samana (Suomun Luontotupa). Perjantaina talsitaan noin 2-3h , lauantaina 4-5h ja sunnuntaina 2-3h. Reitit ovat ns. rengasreittejä. Reittien pituudet ovat 5-15 km. Vaellukset voi tehdä myös maastopyörällä. Tapahtuma on kaikille avoin eli myös seuran ulkopuoliset voivat osallistua. Ilmoittautumiset seuran sähköpostiin joroistensporttklubi@gmail.com keskiviikkoon 4.10. mennessä.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Golf tutustuminen Kartanogolfilla 16.9

Hei Sporttiklubilainen !


Sporttiklubin jäsenille järjestetään 16.9. Joroisten Kartanogolfilla golf tutustumistilaisuus.
Kartanogolfin kanssa meillä on ollut viime talven aikana yhteistyötä sisäpyöräilyn merkeissä - olemme saaneet pitää trainerajoja Kartanogolfin tiloissa. Urheiluseuran ja paikallisten yrittäjien yhteistyö on tärkeää monessakin suhteessa.
Golf tutustuminen- tilaisuus on seuran jäsenille ilmainen. Ohjelmassa on golflyöntien harjoittelua ja lopuksi lounas. Kaikki varusteet saa paikan päällä. Esittelyn ohjaa Ami Semi. Esittely kestää 2 h (13-15).
Tule mukaan, vaikka et aikoisikaan ryhtyä golflajeihin. Mukaan voi lähteä pelkästään rennon yhdessäolon ja ulkoilun merkeissä.
Ilmoittaudu viimeistään torstaina 14.9 sähköpostilla:
sihteeri.sporttiklubi@gmail.com
Näkemisiin Kartanogolfilla !
Sporttiklubin hallitus